5.10.2011

Värjäilyä ja kehräystä flunssassa

Täällä on rukki hyrrännyt ja väripata porissut, tai oikeastaan mikro kilahdellut. Erilaisia taidelankoja ja kuituja viikonlopuksi neuleretriittiin. Siellä olisi tarkoitus harjoitella lisää taidelankojen kehräystä. Ja väreinä yllättäen sinisiä sävyjä. Piti jopa ostaa apteekista lisää elintarvikevärejä, koska kaksi sinistä purkkia loppui jo. Ne kestivät kyllä yllättävän kauan, en ole edes laskenut kuinka paljon niillä värjäsin. Yli kilon ainakin. Ja lähiapteekin värit olivat muuten suolaisen kalliita. Jos oikein muistan niin yliopiston apteekissa oli melkein puolet halvempia. Ei flunssaisena kauemmaksi jaksa mennä ja ihan kiva tietysti tukea lähiapteekin toimintaa välillä. Olen huomannut että eri kuituihin tarttuu eri tavalla värit. Samassa kylvyssä olleet Novita Florica ja World of woolin valkoinen suomenlammas ovat aivan erilaisia. Suomenlammas on pastellinvärinen ja Florica on tummansininen. Värjääminen on niin kiehtovaa kun ei koskaan tule samanlaista. Valmiiksi värjätyt kuidut ovat kyllä kauniita ja niitä on kiva kehrätä, mutta tässä värjäämisessä on jotain paljon enemmän...


 Suomenlampaan kikkaroita Laurilan tilalta kuivumassa. Pestynä ja värjättynä elintarvikeväreillä. Olivat melko ehtaa tavaraa ja täynnä p:tä...

Mikrossa elintarvikeväreillä värjättyä valkoista merinoa World of woolista (Wow).

Taidelanka 1, merinoa ja epämääräisiä villanyttyjä. Merino Wowista, väri oli muistaakseni mediterranean.

 Valkoista suomenlammasta ja beigeä Novita Floricaa. Yritin corespinningiä ja coilsia mutta aika epämääräistä siitä tuli. Värjäsin elintarvikeväreillä mikrossa. Kuitu Wowista.

Lisää taidelankaa. Yksisäikeinen thick and thin -menetelmällä kehrätty, nauravan lampaan merinoa sinistä ja orvokin violettia. Kuvassa vähän vääristyneet värit.

Tässä kaksisäikeinen taidelanka. Molemmat säikeet ovat kehrätty thick and thin -menetelmällä ja kerrattu yhteen vähän sekavalla tyylillä jotta tulisi lisää möykkyjä. Jotain coils-tyylistä vissiin. Molemmat säikeet ovat novitan Hahtuvaista, toinen sininen ja toinen violetti. Molempia 50 g. Lisänä punertavaa ja sinistä bfl-silkkiä.

Tämä on sitten ihan vaan kehrätty valmiiksi käsin värjätystä kuidusta. Kuitu on Thylacinelta superwash merinoa, superwash alpakkaa ja nylonia. Kertasin navajo-tyylillä (ketjukertaus?). Sukkalangaksi ajattelin.

Viimeisenä ihanin kehräämäni lanka. Laurilan tilan kammattua kainuunharmastopsia 200 g kaksisäikeisenä. pehmeää ja kaunista.


1.10.2011

Taidelankaa!

Kehräsin kokeilevalla tyylillä taidelankaa, merinovillasta ja erinäisistä villajämistä. Tuli n. 100 m / 110 g. Olipa hauskaa kehrättävää! Vähän thick and thin -tyyliä yritin ja erilaisia möykkyjä onnistuinkin saamaan.

Sitä ennen kehräsin uuvuttavat 200 g yksiväristä Laurilan tilan kainuunharmasta, josta tuli kyllä aivan ihana lanka. Oli vaan vähän tylsää kehrättävää ja toinen säie oli jo lähes kidutusta. Siis kaksisäikeistä lankaa tuli...

Tässä säikeet, ja koska lanka on nyt kuivumassa joten kuvaan sen myöhemmin.

30.8.2011

Siunattua ja iloista Eidiä!

Eid mubarak!

Tänään on Eid-al-Fitr, ramadanin loppu -juhla tai miksi sitä nyt voisikaan nimittään. Islamilainen vuoden suurin juhlapäivä! Joten iloa kaikille jotka sattuvat tämän lukemaan.

4.8.2011

Kesäprojekteja

Tällaisia on tullut tehtyä


1. Hunajan väristä/vaaleanruskeaa bfl:ää apteekin elintarvikeväreillä värjättynä, kaksisäikeinen, 105 g
2. Harmaata merinoa samalla tavalla värjättynä, kaksisäikeinen, 99 g
3. Tummempaa ruskeaa bfl:ää samoin värjättynä, kaksisäikeinen, 108 g
4. Nauravan lampaan vesi-värinen merino yksisäikeinen, pesemättä kuvassa, 98 g
5. Harmaata merinoa itse värjättynä kuten muutkin, kaksisäikeinen, 121 g
6. English wool värissä “Grace” form Yummy yarns uk, 110 g
7. Nauravan lampaan candy-värinen merino yksisäikeinen 51 g
8. Ensimmäinen säie superwash merino + seashell Thylacinelta ja toinen säie Nauravan lampaan sinilila superwash merino, yhteensä 195 g
9. Freckle face fibersin peony bfl+silk navajo-kerrattu n. 15 g tourin aikana, koko vyyhti 40 g
10. Samaa kuitua kuin edellinen yksisäikeinen, pesemättä kuvassa, 74 g
11. Merinoa helmillä, kuitua n. 30 g

Yläkulmassa Stefanie Japelin One Skein Wonder (ravelryssä ohje ja projekti) itsekehrätyistä langoista, toinen on kuvan nro 6 ja toinen aiemmin kehrätty (merihirviö...). Ohje oli ihana ja helppo, tein heti perään toisenkin itsekehrätystä merinosta, mutta sitä en ole vielä kuvannut.
 
Nämä ovat Tour de Fleecen 2011 saavutukset. Kivaa on ollut.
 

Lähikuva helmillä koristellusta langasta. Sitä oli ihana kehrätä! Helmet pujoteltiin ensin virkkuukoukulla kuitupätkiin ja sitten kehrättiin liittämällä lyhyet pätkät kuidun joukkoon.
 
 
 
Kuiti on Wowista yksiväristä merinoa (midnight). Helmet Hobbypointista joku moniväripakkaus.
 
Sitten sain ravelryn kesävälipala värivaihdosta ihanan paketin:
 

Kiitos Aamunkajo! Rakastan lankoja, värejä ja nappia :) Kuvasta puuttuu hauvakortti ja ohje Citron-huiviin.

1.7.2011

Kesä!

Kesäloma!

Nyt on aikaa virkata ja neuloa kyhit loppuun, huomenna aloittaa Tour de Fleece ja katsoa työkaverilta lainaamani Babylon 5:it, tai tehdä jotain aivan muuta mitä ikinä mieleen juolahtaakaan!


(Salman vihreä jäätee (v. 1) 

0,5 l kiehuvaa vettä
0,5 l kylmää vettä
1 rkl hyvän makuista vihreää teetä (esim. Sencha, en suosittele halpoja marketti-pussi-vihreitä teelaatuja, ellet satu pitämään niitä hyvän makuisina)
1-2 rkl limettimehua tai sitruunamehua, tai kumpia vain viipaleina

Kaada kuuma ja kylmä vesi kannuun, hauduta teelehtiä jonkin aikaa (1-2 min, makusi mukaan), lisää sitrusmehu ja jäähdytä kylmäksi. Tarjoillaan jäiden kanssa.)



Salman vihreä jäätee (v.2)

n. 1 l kylmää vettä
2 rkl vihreää teetä
1-2 rkl limettimehua tai sitruunamehua, tai kumpia vain viipaleina

Hauduta teetä kylmässä vedessä 2-4 h, maun mukaan (ja kärsivällisyyden). Lisää sitrusmehu, jäähdytä, tarjoile jäiden kanssa.

Kylmäuuttamisesta tuli minun makuun parempaa ja kauniin vihreän väristä :)

26.6.2011

Kesäyön hullutus, KYH

Osallistuin kesäyön hullutukseen, jossa on tarkoitus aloittaa kesäkuun aikana juhannuspäivään asti yksi neule/virkkuutyö per päivä ja saada kaikki projektit valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Sain kaikki 25 projektia aloitettua! Enää kuusi työtä on kesken. pari työtä on kuvaamatta, mutta tässä kakki kuvatut.


1., 2. & 3. minisydämiä (valmiit)


4. Neulotut kengännauhat (kesken)


5. Bunny nugget. Neulottu mutta kokoamatta. (kesken)


6. Mini bunny (valmis)


7. Rintaneula itse kehräämästäni merinovillaisesta langasta. Vaatii vielä kiinnityksen rintaneulaan ja pari muuta modifikaatiota, mutta neuleosuus on valmis ja pingotettu. (valmis)





8. Kukkapanta (valmis)



9. Sininen ananaskirjanmerkki (valmis)


10. Punainen ananaskirjanmerkki (valmis)

11. Sininen tiskirätti (valmis)


12. Valkoinen ananaskirjanmerkki (valmis)

13. Siniset korvakorut, pingottamatta. (valmis)

14. Valkoinen pitsikirjanmerkki, pingottamatta. (valmis)


15. Punaiset korvakorut, pingottamatta. (valmis)


16. Huivineulakoriste, pingottamatta. (valmis)

17. Tupla-alpakkalapaset (kesken)



18. Virkattu pitsiliina (ensimmäinen virkkaamani pitsiliina!) (valmis)


19. Lilat pitsisukat (kesken)


20. Ruutuvirkattu ruusuliina (kesken)


21. Korvakorut äidille (valmis)


22. Harmaat kämmekkäät (valmis)


23. Mustat neliskulmaiset korvakorut, pingottamatta. (valmis)


24. Ruskea pitsiliina (kesken)


25. Pannulappu corriedale-lampaan villasta itse kehräämästäni lankasta (toinen vain kyh-projekti, toisen virkkasin aiemmin) (valmis)

Älyttömän hauska tempaus! En olisi ikinä uskonut että saan 25 projektia aloitettua, ja yllärin itsenikin kun keksin näin monta pientä projektia, joista on jo 19 valmiina! Tavoitteeni oli oppia virkkausta, ja sitä olenkin oppinut paljon. Olen lukenut erilaisia ohjeita ja kaavioita suomeksi ja englanniksi ja oppinut uusia virkkaustekniikoita. Kesken on siis kaksi pitsiliinaa, yhdet lapaset, yhdet sukat, bunny nuggetin kokoaminen ja toinen neulottu kengännauha. Ensi kuussa olisi tämän lisäksi Tour de fleece kehräystempaus (ravelryssä).

Olen virkkauksieni välissä myös kerännyt. Merinoa ja kuituvaihdossa saamaani ihanaa Freckle face fibresin käsin värjättyä BFL-silkkiä värissä peony, joka on aika ihanan kukkaisen väristä ja taivaallista kehrätä. (Alla olevan kuvan punertava.)


Hyvää käsityökesää!

29.5.2011

Kevään viimeinen sny-paketti


 Viimeinen kevään sny-paketti saapui perille. Se on ihana! Kiitos parini Salla! Paketti sisälsi kahta herkkusuklaata, manteli-merisuola ja appelsiinimaitosuklaa, mmm, kauniin kortin ja aivan uskomattoman upean huivin! Juuri täydellisen värinen minulle, kiitos! Huivissa on alareunassa helmiä ja kaikkea, voi kiitos! Tässä vielä pari kuvaa toimistolla työkaverin avustuksella kuvattuna, sopii hyvin työlookkiini :)

Lanka tuntuu 100% villalle, mitähän se mahtaa olla? Tulee mieleen Kamena tai vastaava.

Edit: Parini oli tietysti Salla eikä Sanna, anteeksi kirjoitushäiriö.

28.5.2011

Kyh suunnitelmia

kyhiin pitää tehdä

kirjanmerkki x 2
teepannumyssy
totoro
chibi totoro (?)
lumihiutale
tiskirättejä
muffinssi
grumpasaurus
plastic bag tote
moogle doll
knitter's brooch
neulotut kengännauhat
sydän
neulottu tähti
tiny bunny
birdie
little ninja
virkattu ruusu
heijastinlangasta kukka

30.4.2011

Olen vähän kehrännyt....

Sain pääsiäisenä rukin ja siinä olikin sopivasti lomaa aloittaa kehräys! Ihan kaikki näistä ei ole kyllä kehrätty pääsiäisen aikana.

 Ensimmäisenä retriitissä aloitettu ja kotona jatkettu Lankaluolan corriedale, navajo-kerrattu n. 29 m / 45 g.

Ylempi säie on kehrätty värttinällä ja kerrattu rukilla navajo-kertauksella, Novitan hahtuvaista n. 60 m / 24 g.
Alempi samaa kuitua, kehrätty kokonaan rukilla, myöskin navajo-kerrattu, n. 22 m / 25 g. Äiti tilasi huivilankaa ja saa nyt nämä, kaksi ihan eri paksuista...

 
 Gotland, kaksisäikeinen, n. 76 m / 110 g. Aivan ihanan pehmeä lanka, harmi vain että huopui vähän pesussa.

 World of woolin bfl-top väri Jonquil, myöskin aivan ihanan pehmeä lanka. Kerrattu kaksisäikeiseksi. N. 184 m / 110 g.

Saanko esitellä: merihirviö. Ravelryn talventaittovaihdosta saamaani ihanan väristä yummy yarns uk:n  English wool top 27.5 micron värissä Best of times, ajattelin jättää yksisäikeiseksi. Kuvassa ennen pesua. En ole vielä pessyt koska en ole varma pitäisikö se sittenkin kerrata. N. 250 m / 120 g.

Sama vyyhti venytettynä suoraksi (edelleen ennen pesua).

 Samaa kuitua kuin keltainen, Wow bfl top, väri Amethyst. Harjoittelin pitkävetoa taitteelta, oli kyllä aika hankalaa taitteelta kehrääminen. Pitkäveto oli muuten hauskaa. Ihanan pehmeä lanka tuli, mutta hermot ei kestänyt kuin n. 13 g / 22 m.

Tässä vielä kuva vyyhtien kuivatusviritelmästä...

Huhtikuun sny-paketti

Huhtikuun sny-paketti toi kivan yllätyksen!

Villit silmukat Käsineitä -kirjan ja Zitron trekking pro natura-lankaa harmaana. Kiitos parini! Luit ajatukseni, mietinkin viime viikolla että pitäisi neuloa jotkut kivat sormikkaat! Lanka on varmaan just hyvä kevätsormikkaisiin, se sisältää villaa ja bambua. Kiitos paljon! Ilahdutit kovasti! Jännittää jo ensi kuu, kuka oikein olet parini... :)

23.4.2011

Rakkaani!


Rakkaani saapui kotiin! Martta! Se on rukki, ihana uusi ystäväni. Louët s50 tai s51, luulisin, googlailun perusteella.

 

Blog Template by YummyLolly.com : Header Image by Everydaypants
Sponsored by Free Web Space