25.4.2013

Kevät etenee, neulontaa ja teetä

Hei taas! Täällä oli viime viikolla kirsikkapuiden kukinta-aika. Kauniit kukat jo lakastuivat, mutta ehdin ottaa juuri sopivaan aikaan valokuvan parkkipaikalta. Täällä on paljon kirsikkapuita.


Toinen kuva jo vehreämmästä luonnosta. Eilen huomasin neuloessani että mikäs se tuolla puussa kyyhöttää, joku lintua paljon isompi. KISSA! Kissa oli ihan puun latvassa ja yritti kovasti vielä ylemmäs. Oksat rupesivat taipumaan alaspäin ja kissa oli ihmeissään. Kovasti häntä heilui ja silmät tiiraili lentäviä lintuja. Kauan aikaa kissa yritti päästä aina vaan ylemmäs. Kokeili muita oksiakin. Yhtään lintua ei saanut kiikkiin, vaan pitkän ajan päästä tyytyi kiipeämään alas.


Täällä on olleet värjäykset muutaman päivän tauolla ja kovasti on neulottu. Nämä sukat valmistuivat jo jonkin aikaa sitten, tällä hetkellä on isompi projekti.

Vauvan sukat yllä ja alla

Nimittäin kesken on villatakki! Tämän aloitin jo yli vuosi sitten, siitä tuli aivan liian iso. Nyt vihdoin päätin purkaa sen, ja viime viikolla aloin neulomaan sitä uudella ohjeella ja nyt se on jo näin pitkällä. Koko yläosa ja hihat on neulottu saumattomasti ylhäältä alas.


Ohje on Tuulia Salmelan The Tailored Sweater. Ohje on loistava! Aion steekata, eli leikata saksilla, neuleen keskeltä auki villatakiksi. En jaksanut neuloa edes takaisin, vaan päätin neuloa pyörönä koko ajan oikeaa. Steekkaamista olen harjoitellut pienemmässä mittakaavassa, joten sen ei pitäisi olla ongelma. Helmaa aion jatkaa vielä pidemmäksi. Langat ovat kehräämiäni ja vielä kaksi kerää on aloittamatta, joten lanka ainakin riittää pidempihelmaiseen villatakkiin. Olen myös värjännyt siniset langat. Ruskeat ovat luonnonvärisiä. En tiedä teenkö taskuja.

Parhaan säästin viimeiseksi. Tästä pienestä kylästä nimittäin löytyy teepuoti, jossa myydään mm. Kusmi-teetä! Oikeasti! Ei tarvi mennä Lyoniin asti, vaan ihan Ferneystä saa Kusmin herkkuja! Kaikkia laatuja ei ollut hyllyssä, esim. earl grey puuttui. Myös Menussa oli kaiken maailman teelaatuja ympäri maailmaa, ja niitäkin sai ostaa, sekä tietysti Kusmin teelaatuja sai tilata kahvilassa istuessaan. Tee tarjoiltiin ihanasta pannu-muki-yhdistelmästä.






Ostin tietysti suosikkiani Kashmir tchaita.



3 kommenttia:

Eva kirjoitti...

Olipa huimapäinen kissa! :D Hyvä että se osasi tulla alas itse. Ja mitkä ihanat kirsikkapuut! Kevät <3

Anonyymi kirjoitti...

Moi, kelles noita vauvan vaatteita teet?

Olli

Salma kirjoitti...

En nyt erityisemmin kenellekään, katsotaan tuleeko niille joskus käyttöä tai annanko lahjaksi

 

Blog Template by YummyLolly.com : Header Image by Everydaypants
Sponsored by Free Web Space