23.2.2013

Lauantaimarkkinat

Lauantaisin Ferney-Voltairessa Ranskassa on markkinat. Koska oli ensimmäinen lauantaimme, suuntasimme aamupäivällä markkinoille. Kyllä kannatti!

 Ihmisiä oli paljon liikkeellä. Autojakin oli parkkipaikat ihan täynnä, onneksi olimme liikenteellä kävellen. Aurinkokin välillä pilkahteli.

 Mausteita joka lähtöön

 Kukkia

 Isoimmat näkemäni juustot

Samalla kojulla oli myös hyvin homeisia juustoja

 Elämäni pehmeimmät ja isoimmat taatelit löytyivät täältä

 Myös lankakoju löytyi, ei mitään sykäyttävää kylläkään

 Espanjalaisia churroja!
 Kankaita
 Saippuaa
 Tuorepastaa!
 Rustiikkisia makarooneja! Ne olivat oudon rakeisia mutta maultaan parhaita mitä olen koskaan maistanut.
 Kivaa oli!

Kotiin päätyi kaikenlaista:
 Patonkia, marinoituja valkosipulinkynsiä, oliiveja ja oliivitahnaa

 Kananmunia
 Kaikenlaisia tuoreita vihanneksia. Neljä isoa pihvitomaattia euron! Iso keko chilejä 2 euroa! Kuvassa näkyy vain muutama, mutta niitä oli varmaan 8-10. Melkein kaikki muukin oli halpaa.

 Makarooneja oli ihan pakko hankkia... Ne eivät olleet todellakaan halpoja. Hauskasti myytiin pussiin vaan, itse sai valita.

 Näin muhkeita, mehukkaita ja isoja taateleita emme voineet ohittaa ostamatta. Maistaakin sai ja ne oikein sulivat suuhun!


Muutakin jälkiruokaa ostimme herkkusuina. Suklaa-, kahvi- ja tavallista toffeeta, wasabipähkinöitä ja paahdettuja cashew-pähkinöitä.

 Mintun tuoksuista saippuaakin päätin kokeilla.

Tarjolla oli paljon juustoja, oliiveja, leipää, mereneläviä, makkaroita, vihanneksia ja vaatteita. Herkkuja, valmisruokaa ja joitain erikoisuuksia oli vähemmän. Koko kaupungin keskusta oli käytössä, varmaan kolme eri katua. Kaikkea sai maistaa! Oikein pakotettiin maistamaan, mikä oli tietysti oiva kaupittelukeino koska kaikki maistui niin hyvältä... Suurin osa myyjistä osasi englantia ja onnistuin kyllä tekemään kauppoja ranskantaidoillani, sanomalla oui, merci, ja osoittelemalla mitä tarkoitin. Kovin ystävällisiä ihmiset olivat. Myös kerjäläinen oli paikalla, mutta niitä näin onneksi vaan yhden. Eikä mitään varastettu taskuista, vaikka kameraani vähän väliä heiluttelin. Tänne pitää kaikki vieraat viedä! Mahtavat markkinat! Joka lauantai :D





3 kommenttia:

 

Blog Template by YummyLolly.com : Header Image by Everydaypants
Sponsored by Free Web Space